Hyvä IT-palvelu on ennen kaikkea loppukäyttäjän huolettomuutta

IT-palveluissa kaikki linkittyy asiakaskokemukseen

IT-elinkaaripalvelua markkinoidaan usein edullisten kustannusten ja helpon hallinnan avulla. Laitteen merkillä ja leasing-hinnalla ei kuitenkaan ole merkitystä, jos käyttäjä on jatkuvasti ongelmissa.
ICT-hyvinvointi parantaa työntekijän tyytyväisyyttä, tehokkuutta ja tuottavuutta. Ennen kaikkea juuri tähän voidaan käyttäjäystävällisellä elinkaaripalvelulla vaikuttaa.

Paras IT-palvelu on ennen kaikkea loppukäyttäjän huolettomuutta.


Danske Bankin 1100 hengen IT-muutto

Danske Bankin Suomen pääkonttori muutti Haagasta Pasilaan elokuussa 2017. Lisäksi syyskuussa siirtyi osa Salmisaaren toiminnoista. Muutto koski noin 1100 henkilöä pääasiassa pankkiliiketoiminnan eri yksiköistä.   Työasemaympäristön, IP-puhelimien ja printtereiden osalta laitesiirroista vastasi InfoCare.

”Tavoitteena ja tärkeänä kriteerinä oli, että työt jatkuvat siirtyvillä henkilöillä maanantaiaamuna siitä, mihin perjantai-iltana jäätiin. Viikonlopun yli sai muuttua vain työpöydän sijainti”, toteaa InfoCaren avainasiakaspäällikkö Mika Arola.

Lue lisää…

 

 

Capgeminin kanssa maailmalla

”Olemme iloisia siitä, miten sitoutunutta ja motivoitunutta henkilöstöä InfoCarella on, tämä on iso juttu meille ja loppuasiakkaalle. Teknikot ovat pidettyjä ja olemme saaneet kiitosta erityisesti palveluosaamisesta”, pohtii Kari Niemi, Capgeminin asiakkuusjohtaja, Nordic Accounts.

Maailmanlaajuinen kattavuus ja pitkä alihankintaketju vaativat tiukan hallintamallin ja prosessit. Näistä huolimatta haasteita kohdataan, ratkotaan yhdessä säännöllisesti:

”Meillä on ketterä yhteistyömalli. Silloin kun on ollut haasteita tai tarvetta reagoida, on nopealla aikataululla päästy tarvittaviin toimiin. Hyvä dialogi on auttanut vaikeiden tilanteiden läpi”, kertoo Niemi.

Lue lisää…

Asiakastyytyväisyys nousuun HPE:n kanssa

Huhtikuun alusta syyskuun loppuun InfoCare on hoitanut HPE:n rinnalla reippaasti yli tuhat palvelupyyntöä, jotka on hoidettu paikan päällä loppukäyttäjän toimitiloissa. Tuoreen yhteistyön myötä asiakastyytyväisyys on noussut.

”Olen yllättynyt miten hyvin yhteistyö on lähtenyt käyntiin, valmiudet palvella loppukäyttäjää ovat todella hyvät”, kertoo Mika Miettinen, joka vastaa Suomen HPE PointNext -palveluyksikön  teknologiatukipalveluiden toimittamisesta oman organisaationsa sekä huoltokumppaneiden voimin.

”Tärkeää on myös vahva ymmärrys siitä, mitä loppuasiakkaalle tarjotaan, näymmehän yhtenä toimitusketjuna korkealaatuista palvelua lupaavan HPE-logon alla.”

Lue lisää…